perjantai 25. lokakuuta 2013

Tapparalle pisteet melkoisen hulabaloon jälkeen

Olihan melkoisen outo näytelmä perjantai-iltana Kivikylän areenalla Lukon ja Tapparan ottaessa yhteen. Pelissä molemmat iskivät ensimmäiseen erään peräti kolme maalia ja  sitten tulikin hiljaisempaa. sillä vasta kolmannessa erässä tuli lisää. Nuo päätöserän osumat merkittiin raumalaisten harmiksi molemmat Tapparalle ja näin tulostaululla oli summerin soidessa luvut 3-5.

- Oli vähän outo fiilis siitä, että mitä alussa tapahtui, mutta loppu oli meiltä kuitenkin hyvää kiekkoa. Kolmannessa erässä peli olikin meiltä jo selvempää, vaikka Lukolla olikin muutama paikka, luonnehti peliä Tappara-valmentaja Jukka Rautakorpi.

Lukko sai otteluun melkoisen onnekkaan alun, kun Olli Sipiläinen sai kiekon maaliin alivoimalla Tappara-vahti Juha Metsolan suosiollisella avustuksella.

Lukon avausmaalista ehti kulua vajaat viisi minuuttia, kun oli Ryan Zapolskin vuoro hörpätä ja Nick Baillenin helponnäköinen kuti valui längistä verkkoon. Lukko iski kaksi seuraavaa maalia. Ensin Toni Koivisto huijasi Metsolan ja laittoi kiekon varmasti reppuun. Puolisentoista minuuttia edellisestä ja Harri Tikkanen piiska puhui ylivoimalla Lukon jo kahden maalin johtoon.

Lukolle iski erän musta hetki, kun avauserää oli pelaamatta reilut viisi minuuttia, sillä Pekka Jormakka teki  kaksi lähes identtisistä ylivoimamaalia puoleen minuuttiin. Nuo Jormakan syntyivät siten, että sai mies huuserata aivan vapaasti b-pisteiden välissä parhaalla maalintekosektorilla. Molempiin maaleihin syöttöpisteet Olli Palolalle ja Jan-Mikael Järviselle.

Toinen erän oli torjuntojen valossa Lukon, sillä Metsola koppasi kiekon 11 kertaa, kun Zapolski selvisi neljällä, kiekkoa ei vain saatu Metsolan taakse. Kolmas erä tarkkaa peliä ja Lukolla oli muutama paikka, mutta Tappara rokotti erän kahdeksannella minuutilla, kun ottelun hahmo Palola taisteli kiekon väkisin ohi Zapolskin. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 58.14, kun Ville Nieminen nosti keskialueelta kiekon tyhjään Lukkomaaliin.

- Kovin oli erikoinen peli, mutta lopussa tuntui, että  Tapparan rutiini tuli paremmin esiin. Emme mekään huonosti pelanneet, tosiasia on vain, että Tappara on vain tällä hetkellä aivan Liigan kärkijoukkueita, Lukko-luotsi Risto Dufva paalutti.

Raumalaisjoukkue saa mahdollisuuden revanssiin jo huomenna, kun samat joukkueet ottavat yhteen Hakametsässä.

Maalit: 1.58 1-0 Olli Sipiläinen (Filip Riska)av., 7.12 1-1 Nick Baillen (Steve Connolly, Henrik Haapala), 9.30 2-1 Toni Koivisto (Ilkka Mikkola, Ville Vahalahti), 11.09 3-1 Harri Tikkanen (Aaron Gagnon, Koivisto)yv., 14.19 3-2 Pekka Jormakka (Jan-Mikael Järvinen, Olli Palola)yv., 14.49 3-3 Jormakka (Järvinen, Palola)yv., 47.43 3-4 Palola (Jukka Peltola, Jarkko Malinen)vom., 58.14 3-5 Ville Nieminen



Jäähyt:
Lukko: 6x2 min
Tappara: 4x2 min

Torjunnat:
Ryan Zapolski: 9+4+0 = 13
Juha Metsola: 3+11+4 = 18

Yleisöä:
3 345

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti