Lukko - JYP 5-3 (1-2, 1-1, 2-0)
Kivikylän areenalla nähtiin perjantaina huima kiekkoilta, kun Lukko ja JYP ottivat yhteen jo kolmannen kerran viikon sisään. Nyt vihdoin raumalaisryhmä nousi komeasti voittoon.
Illan raumalaissankareita olivat tehot 2+1 tehtailut Ville Vahalahti ja kahden maalin mies Toni Koivisto.
Lukko sai mahdollisimman heikon alun otteluun, kun JYP onnistui kahdesti lähes kahdesta ensimmäisestä paikastaan. Lukko kuitenkin pääsi peliin mukaan vielä ensimmäisessä erässä, kun Koivisto kuittasi maalivahti Sami Rajaniemen kaamean virheen.
- Meillä oli kolme tappiota alla ja tähänkin peliin sai sitten JYP hyvän alun, mutta tällä kertaa emme lähteneet siihen mukaan, vaan vastasimme fyysisyydellä peliin, sanaili Lukko-luotsi Risto Dufva.
Toisessa erässä verkko heilahti kerran molemmissa päissä. Ensin Lukko tuli tasoihin, kun Ville Vahalahti ujutti kiekon maalin kulmalta ohi Rajaniemen. Tuon siirretyn rangaistuksen aikana syntyneen maalin syöttäjinä toimivat Aaron Gagnon ja Janne Keränen. Nurmijärven Kurran kasvatti Keränen taisi pelata perjantai-iltana kauden parhaan pelinsä ja mikäs siinä olikaan pelata Vahalahden ja Gagnonin vierellä. Erän viidennellätoista minuutilla JYP meni uudelleen johtoon, kun Tuomas Pihlman iski kiekon poikittaissyötöstä ohi Ryan Zapolskin.
Kolmas erä olikin sitten Lukon juhlaa. Rauman sinikeltaiset iskivät kiekon kolmesti jyväskyläläisverkkoon, ensin kaksi ylivoimalla ja sitten vielä Koivisto laittoi kiekon tyhjään verkkoon. Näin Lukko oli katkaissut kolmen ottelun tappioputkensa.
Ottelun jälkeen tuomarit puhuttivat taas kerran ja varsinkin Matt Generousin loukkaantumiseen johtanut tilanne.
- Tuomari kertoi olleensa liian lähellä, ettei nähnyt tilannetta, kommentoi Dufva tilannetta.
Dufva myös jatkoi, että viime aikojen tuomarimyllytys on kyllä ollut ihan aiheellistakin.
JYPin luotsi Marko Virtanen puolestaan kommentoi, että peli heillä hallussa toisen erän puoliväliin asti, mutta sitten Lukko tuli rinnalle ja ohi.
Lukon taistelun ruumiillistumia olivat, varsinkin kolmannessa erässä, raatajaketju Erik Riska, Filip Riska ja Olli Sipiläinen. Tuo eräänlainen Lukon Hansonin-veljekset saivat kerta toisensa jälkeen mylläköitä JYP-maalille.
Maalit:7.41 0-1 Ossi Louhivaara (Tuomas Pihlman, Brian Salcido)yv., 8.20 0-2 Markus Poukkula (Jani Tuppurainen, Mikko Luoma), 13.21 1-2 Toni Koivisto (Lauri Tukonen, Aki Uusikartano), 29.02 2-2 Ville Vahalahti (Janne Keränen, Aaron Gagnon)sr., 34.05 2-3 Pihlman (Miika Lahti, Juuso Ikonen), 47.26 3-3 Vahalahti (Keränen)yv., 55.31 4-3 Ilkka Mikkola (Vahalahti)yv., 58.45 5-3 Koivisto (Tukonen)tm.
Jäähyt:
Lukko: 1x2 min
JYP: 3x2 min
Lukko: 1x2 min
JYP: 3x2 min
Torjunnat:
Ryan Zapolski: 9+7+11 = 27
Sami Rajaniemi: 8+4+11 =23
Ryan Zapolski: 9+7+11 = 27
Sami Rajaniemi: 8+4+11 =23
Yleisöä:
3 385
3 385