lauantai 19. lokakuuta 2013

Ryan Zapolski nollasi Ilveksen

Lukko - Ilves 1-0 (0-0, 1-0, 0-0)

Lukko palasi viiden päivän vierasturneeltaan lauantaina jälleen kotiyleisön eteen, kun vastustajaksi luisteli Kivikylän areenalle sarjakärkeen perjantaina noussut Tampereen Ilves. Pelistä muodostui todellinen henkien taistelu liigapisteistä ja siinä ei armoa aneltu eikä myöskään pyydetty. Tuosta olikin seurauksena aivan loistava kiekkoilta, vaikkakin pelissä nähtiinkin vain yksi maali. Tuo Toni Koiviston tekemä osuma toisen erän lopulla olikin sitten todellinen tahtomaali.

Harvoin nähdään, että myös hävinneen osapuolen valmentajakin on peliin tyytyväinen. Nyt niin kävi, sillä myös Ilves-luotsi Tuomas Tuokkola kehui vuolaasti peliä.

- Äärettömän hieno kiekkoilta, kun molemmat joukkueet olivat latautuneita peliin. Eilinen peli kulutti meidän pelimme energiatasoa, mutta sen taakse ei voi mennä, sillä Lukkokin oli koko viikon reissussa, Tuokkola paalutti.

- Helppo kompata kaveria, sillä tähän peliin sisältyi kaikki se, mitä hyvään jääkiekkoon voi kuulua, Dufva säesti Tuokkolaa vierestä.

Ryan Zapolski oli ottelussa todellinen muuri ja pelasi siis nollapelin. Tämä nollapelin oli muuten Dufvan Lukkokauden ensimäinen. Mies ei kuitenkaan ole viettänyt unettomia öitä puuttuvista nollapeleistä.

- Olen viettänyt nuo unettomat yöt ihan muista syistä, mutta onhan se kiva, kun joskus voileipä putoaa myös voipuoli ylöspäin lattialle, naurahti Dufva.

Lukon puolustaja Jesse Virtanen teki illan ottelussa paluun pitkältä sairauslomalta ja Dufva kehui miestä vuolaasti.

- Jesse pelasi erinomaisen pelin ja koko joukkuekin pelasi vähin virhein, totesi Dufva lopuksi.

Dufva myös totesi, että on hieno todella hieno voittaa tuollaisen yleisön edessä. Tosiaankin ottelussa oli todella hieno tunnelma, kun satapäiset Lukko- ja Ilvesfanit huusivat kilpaa omilleen kannustuksia.

Teemu Nurmen ja Lauri Tukosen tilanteesta kysyttäessä Dufva totesi vain, että mukavia miehiä ovat. Jatkossa hän tosin vielä tokaisi, että miehet saattavat pelata ensi viikon Pelicans- ja Tappara-peleissä. Lukko siis kohtaa ensi viikolla ensin Pelicansin ja sitten kaksi kertaa peräkkäin Tapparan. Ensin kirvesrinnat tulevat perjantaina Raumalle ja sitten heti lauantaina jatketaan taistoa Tampereella.

Maali: 39.24 1-0 Toni Koivisto (Matt Generous)vom.

Jäähyt:
Lukko: 3x2 min
Ilves: 5x2 min

Torjunnat:
Ryan Zapolski 6+7+10 = 23
Ville Kolppanen 13+11+8 = 32

Yleisöä:
4 555

Muut ottelut:

Blues - Ässät 2-1
Kärpät - JYP 4-3 vl
SaiPa - Pelicans 3-2
Tappara - HIFK 6-2
TPS - HPK 0-3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti