perjantai 3. tammikuuta 2014

Vili Sopanen kaatoi Lukon

Lukko - Pelicans 0-2 (0-1, 0-0, 0-1)

- Harmittaa vietävästi, kun lähdimme seuraamaan alussa väärää polkua. Pelicans oli alussa valmiimpi, kommentoi Risto Dufva tappiollisen Pelicans-pelin jälkeen.

Ottelu ehti vanheta Kivikylän areenalla vain reilun minuutin, kun Lukon Harri Tikkanen sai kahden minuutin jäähyn. Tikkanen ehti istumaan boksissa vain 44 sekuntia, kun Vili Sopanen ohjasi Juha Leimun siniviivakudin ohi Ryan Zapolskin. Tuossa tilanteessa Lukko-vahdilla ei ollut mitään mahdollisuuksia.

Ensimmäisessä erässä koettiin myös ikävä loukkaantuminen, kun Lukon nuori puolustaja Matias Mattsson loukkaantui ja hänet jouduttiin taluttamaan pukukoppiin. Mattsson lähti pysäyttämään Leimua, mutta jäi tilanteessa alle vääntäen polvensa. Nuorukaisen debyyttia kesti vajaat 11 minuuttia.

Kysymykseen, että miksi juuri tähän otteluun Mattsson sai näyttöpaikan Dufva vastasi, että miksi ei tähän peliin.

Toinen erä melkoisen ympäripyöreää coast-to-coast -kiekkoa ja Pelicans loi saaden muutaman vaarallisen paikan enemmän kuin Lukko. Lukon pelatessa ylivoivoimaa nähtiin ottelun erikoisuus, kun Pelicans purki kiekon, mutta se osui päätuomariin ja siitä tilanteesta Pekka Saarenheimo karkasi läpiajoon. Tilanne päättyi kuitenkin Lukon rikkeeseen ja lahtelaisten rangaistuslaukauseen, mutta Saarenheimo ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan Zapolskia.

Kolmas erä oli perjantaina parasta Lukkoa, mutta kiekkoa ei kuitenkaan saatu mistään ohi Pelicans-vahti Jere Myllyniemen. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin 48 sekuntia ennen päätös summeria, kun illan lahtelaissankari Sopanen iski kiekon tyhjään Lukkomaaliin.

- Jere oli tänään loistava pelaten kauden ensimmäisen nollapelinsä ja yleensä pitää kyllä antaa kumarrus koko joukkueelle loistavasta taistelusta, Pelicans-luotsi Hannu Aravirta sanaili.

Lukko jatkaa pelejään heti huomenna matkaten 50 kilometriä pohjoiseen tänään Jyväskylässä voittaneen Ässien vieraaksi. Siitä pelistä tulee varmasti taas huikea taistelu Satakunnan herruudesta.

Ottelun erikoisuuksiin kuuluu myös se, että Pelicansin kolmesta jäähystä kaksi vihellettiin väärän vaihdon seurauksena.

Maalit: 1.50 0-1 Vili Sopanen (Juha Leimu, Tomi Pekkala)yv., vom., 59.22 0-2 Sopanen

Jäähyt:
Lukko: 2 x 2 min
Pelicans: 3 x 2 min

Torjunnat:
Ryan Zapolski: 8+7+3 = 18
Jere Myllyniemi: 7+5+8 = 20

Yleisöä:
3 834

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti