Viimeksi kuluneen vuoden aikana on suomalainen dokumenttielokuvagenre rikastunut peräti kolmella urheiluaiheisella kokoillan leffalla. Ensin saimme katsottavaksi Mika Kaurismäen tuottaman elokuvan Jari Litmasesta nimellä Kuningas Litmanen ja tuota seurasi Arto Halosen suomalaisen hiihdon synkkää doping-historiaa kerannut Sinivalkoinen valhe.
Tuohon listaan saimme nyt uutena tulokkaana JP Siilin ohjauksen Sel8nne. Tuo noin sataminuuttinen teos jokaisen lätkäfanin katsomislistan kärkipäässä. Siilin ohjaus kertaa Selänteen uraa ja tekee myös yhden synkemmänkin paljastuksen, kuten olemme jo lööpeistä huomanneet. Elokuvassa ei unohdeta myöskään Teemun ja Kalervo Kummolan rallionnettomuutta.
Siili antaa puheenvuoron lähes kaikille Teemun läheisille lapsista lähtien. Eniten ovat äänessä luonnollisesti vanhemmat ja vaimo, myös Hjallis Harkimo, Kalervo Kummola ja jo junioriaikoina miestä valmentanut Leo Äikäs sekä myös kaksoisveljensä Paavo.
Yhtenänä kuriositeettina on pakko mainita se, kun Teemu sanoo elokuvassa kesällä 2007, että nyt todella kivaa treenata, kun mihinkään ei satu. Allekirjoittaneelle raumalaisena tuli tuosta välittömästi mieleen Lauri Tukonen, sillä lähes samoin sanoin tuo Hyvinkään Ahmojen kasvatti sanoi kesällä Lukon joukkueen esittelytilaisuudessa.
Suosittelen siis lämpimästi kyseistä dokumenttia kaikille lätkäfaneille ja muillekin urheiluihmisille.
*****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti