torstai 12. syyskuuta 2013

Miro Aaltosen maalit lannistivat TPS:n

Jääkiekon Liiga alkoi torstaina kahdella ottelulla ja Espoossa isäntäjoukkue Bluesin vieraaksi oli saapunut TPS. Blues oli ottelussa sen verran onnekkaampi, että veivät kaksi pistettä Miro Aaltosen jatkoaikamaalilla 4-3.

Ottelun maalihanat avattiin kaksi minuuttia ennen ensimmäisen erän päätöstä. Tuolloin nimittäin Aaltonen iski ensimmäisen kolmesta maalistaan. Aaltosen maalin sai syöttöpisteen ensimmäistä liigaotteluaan pelannut Peter Tiivola.

Toiseen erään tuli sisuuntunut TPS ja erää olikin pelattu reilu kaksi minuuttia, kun Steven Seigo ohjasi Marko Virtalan kudin ohi Mikko Koskisen. Seigon maalista ehti kulua nelisen minuuttia ja taas verkko heilui Koskisen takana. Tuon maalin ohjasi varsin taidokkaasti  Dan Sexton Shaone Morrisonnin esityöstä. Sextonin maali oli ylivoimamaali. TPS sai nauttia johtoasemastaan kolmisen minuuttia. Hieman ennen ottelun puoltaväliä Aaltonen tasoitti pelin ylivoimalla Teemu Rinkisen ja Tomi Sallisen esityöstä. Aaltosen maalista ehti kulua vain 42 sekuntia, kun Eetu Pyösti ja Robert Rooba pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Jälkimmäisen toimiessa viimeistelijänä. Maali oli Rooban uran ensimmäinen Liigassa.

Kolmatta erää ehdittiin pelata lähes 15 minuuttia ennen kuin verkko taas heilui. Tuolloin maali merkittiin TPS:n Marko Virtalalle. Uusikaupunkilainen pääsi ronkkimaan kiekon sisään, kun Koskinen tiputti Sextonin vedon eteensä. Erän loppuhetkillä Bluesin Tommi Huhtala pääsi vielä yksin läpi, mutta Fredrik Norrena venytti patjansa kiekon tielle.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata minuutti ja 22 sekuntia. Tuolloin espoolaisten taiturit Juuso Ikonen ja Aaltonen järjestelivät joukkueelleen voittomaalin. Ikonen syötti maalin takaa ja Aaltonen sai laittaa kiekon lähes tyhjiin.

Illan toisessa ottelussa SaiPa voitti Kisapuistossa KalPan 3-1.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti