Äijänsuolla nähtiin lauantai-iltana kovavauhtinen ja melko hyvätasoinen jääkiekko-ottelu. Kovan puristuksen jälkeen kaksi pistettä jäi lopulta raumalaisten plakkariin lukemin 3-2. Ottelun sankari oli jatkoaikamaalin runnonut ikitaistelija Lauri Tukonen.
HIFK tuli heti alkuun hurjalla sykkeellä ja peliä ehti kulua vain 27 sekuntia, kun kiekko oli jo Ryan Zapolskin selän takana. Maalintekijänä oli Matti Kuparinen ja porilaisen kiekkokoulun kasvatti sai oivan syötön maalin takaa Juuso Puustiselta. Lukko kuitenkin sai kokoajan paremmin ja paremmin pelijuonesta kiinni, mutta vasta toisessa erässä tuli tuo kaivattu tasoitusmaali. Maalin iski nuori Joni Nikko ja samalla mies iski uransa ensimmäisen maalinsa liigassa. Nikko sai hyvän syötön Toni Koivistolta kulmasta ja mies antoi palaa suoraan one-timerista. Tuossa tilanteessa HIFK-vahti Brad Thiessen ei ehtinyt sitä kuuluisaa kissaa sanomaan.
- Aika kaamea alku peliin, eka vaihto ja heti kiekko oli maalissa. Näki kyllä heti, että IFK tuli peliin energisesti, sanaili Lukko-luotsi Risto Dufva.
Kolmannessa erässä nähtiin maalit kumpaankin päähän. Ensin erän puolivälin tienoilla Petteri Nummelin laukoi raumalaiset johtoon. Syötöt “Petun” maalin saivat Juhani Jasu ja muutenkin koko ottelun pirteästi pelannut Janne Keränen. Lukon iloa kesti kuutisen minuuttia, kun Iiro Pakarinen toi helsinkiläiset tasoihin ylivoimalla.Pakarisen maalin syöttäjinä toimivat Jason DeSantisille ja Ville Peltoselle.
Jatkoaikaa ehdittiin pelata noin puolet, kun Ilkka Mikkola laukoi kiekon maalille Jerry Ahtolan voittaman aloituksen jälkeen. Lauri Tukonen oli kärppänä paikalla, kun Thiessen pudotti kiekon eteensä ja runnoi kiekon maaliin.
- Hyvä peli oli ja onnittelut Lukolle. Saimme sentään pisteen. Olen tyytyväinen koko joukkueeseen. Nyt ei muuta, kuin kohti Helsinkiä. kertaili HIFK-käskijä Raimo Summanen.
Maalit: 0.27 0-1 Matti Kuparinen (Juuso Puustinen), 30.16 1-1 Joni Nikko (Toni Koivisto, Antti Jaatinen), 48.21 2-1 Petteri Nummelin (Janne Keränen, Juhani Jasu), 54.32 2-2 Iiro Pakarinen (Jason DeSantis, Ville Peltonen)yv., 62.39 3-2 Lauri Tukonen (Ilkka Mikkola, Jerry Ahtola)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti