Suomalaisen futiksen haavoittuvuus on aina ollut joidenkin "lajiniilojen" oikeassa olemisen tarve. Vain politiikan alueella vallanhimo on yhtä kuvottavaa. Kun suomalaiset joukkueet kalliiden satsauksien kera putosivat jo ensimmäisissä peleissä Euro-karsinnoista pois, nämä viisaat syyttivät siitä KAIKKI PELAA-OHJELMAA!
Voi tätä viisaiden klubia. Uskallan väittää, että 1960-luvulla pelanneet futaaajat olisivat selvittäneet jokaisen vastustajan ja vieläpä ilman erotuomareiden apua. Heidän rinnuksissaan sykki intohimo omaa seuraa kohtaan, joka niin monilla oli myös kasvattajaseura. Vaikka "oikeata" työtä jalkapalloilun lomassa, heidän asenne oli taatusti parempi kuin yhdenkään tänä kesänä
potkineen palloilijan kyseisessä kilpailussa.
Ei KAIKKI PELAA ole keneltäkään pois. Päinvastoin, ideologian arvostelijat ovat lähinnä omaan uraansa pettyneitä, suulaita kommentaattoreita, joiden sylki lentää nopeammin kuin yksikään jalkapalloilullinen liike aktiiviuran aikana.
Tiedän, maailma on muuttunut ja se globalisaatio. Mutta ei tätä menestyksettömyyttä voi perustella kuin yhdellä tavalla. Se on seurojen jatkuvat tarbve ostaa, myydä ja vuokrata pelaajia kesken kauden, sitä ennen ja sen jälkeen.
Haastattelin viikolla Ismo Liusta. Kuusysi ja Ispi raivasivat tieltään 1980-luvun puolessa välissä mm. Jugoslavian sekä Neuvostoliiton mestarit. Isoja maita silloin. Häntä siteeraten; "Joukkueen vahvuus oli sen pitkäikäinen permanentti, jonka jokainen pelaaja tunsi toisensa vuosien harjoitusten, yhteisten pelien sekä yhteiselon muodossa!"
Niinpä. Turha on Interinkin maukua. Olisivat murjonneet sen joukkueen 8 maalilla. Ei niihin tuomareiden apua tarvitse.
KuPS on järkyttävä esimerkki tästä osto ja vuokra liikkeestä. Ihan sitä toivoo, että seura putoaa divariin, sieltähän niitä käytettyjä materiaaleja löytyy!
- Atik Ismail
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti